tiistai 28. joulukuuta 2010

Kinkun sulattelua

Pelkkä jouten olo on nähtävästi uuvuttanut mäyräkoiran kun ei edes keittokirjaa jaksa lukea. Raukka nukahti Wieninleipätaikina -ohjeen kohdalla :)

Mummulan kissat jaksetaan kuitenkin pitää ojennuksessa ;)






Kun hyviä kuvaustilanteita tulee, niin ei tietenkään ole oikeaa kameraa mukana.. No, kamerakännykkä tarjoaa sentään hieman apua tilanteeseen, tosin surkeaakin surkeammalla kuvanlaadulla.. Varsinkin nämä hämäräkuvat on yhtä tuskaa.

sunnuntai 26. joulukuuta 2010

Joulun toivotukset jälkikäteen!


Hyvän joulun toivotus jälkikäteen meiltä hämäläisiltä! Ollaan käyty lueskelemassa koirakavereiden joulupostaukset, mutta koska pyrimme minimoimaan tietokoneella kulutetun ajan, toivotamme kaikille tasapuolisesti hyviä pyhiä ja lomia!

Olimme Pipsan kanssa joulun mummolassa. Kuvia yritettiin ottaa paljon, mutta koska mäyräkoiran ilta oli vauhdikas, ei suurinosa kuvista onnistunut lainkaan. Nyt sitten vain sulatellaan kinkkua vuoden loppuun asti. Pipsaa ei uskalla päästää vielä metsäänkään irti ennen tammikuuta juoksujen takia. Luulen, että ollaan vielä vuoden ensimmäinen kokonainen viikko kotona, ennenkö lähdetään taas haistelemaan jälkiä metsäpoluille :) Toisaalta ei juoksujen ajankohta harmita yhtään, sillä onhan ollut niin kovat pakkaset, ettei muutenkaan olisi voinut paljon ulkoilla. Toivotaan leudompia kelejä alkuvuodeksi!

sunnuntai 12. joulukuuta 2010

Pakkanen paukkuu

Taas on reilu viikko vierähtänyt viime kerrasta.. Eipä se lupaus aktiivisemmasta kirjoittelusta ole ainakaan vielä toteutunut, mutta yritetään taas :)

"Ajokoira", kuskin paikalla tietenkin ;)

Viikonloput menee metsästyspuuhissa ja viikot metsällä puuhommissa. Pipsa ei ollut tänä viikonloppuna metsässä mukana ollenkaan kun kovaa pakkasta oli ennustettu molemmille päiville. Lauantai olisi sitten ennusteista huolimatta ollut ihan suotuisa päivä Pipsan ulkoilullekin, mutta se jäi kuitenkin varmuuden vuoksi mummin helmoihin hoitoon. Tänään puolestaan oli jo niin kylmä, että lapsi raukan jalat meinasivat jäätyä jo aamupissalla. Kovasta pakkasesta huolimatta lähdettiin vähäksi aikaa jäniksiä juoksuttamaan Jepen kanssa ja tuottoisa reissu olikin. 2h oltiin metsällä ja saaliiksi saatiin 3 rusakkoa. Kun päästiin kotiin, niin kummasti tuli meidän sohvasaukollekin kylmänsietokykyä kun haistoi kädestäni rusakon hajua :) Näytin pitkäkorvaa Pipsalle ja koira nappasi siitä samantien kiinni niin, että kylkiluut rutisivat poikki. Kiinnostusta jäniksiin koiralla on mahdottomasti ja tietää kyllä mitä niille tehdään kun ne ovat pötköllään.. Vielä kun saadaan kuntoon asiat alkuhajun ja kaadon välistä, niin meitähän ei estä enää mikään ;)

Tänään alkoi sitten Pipsalla myös juoksut, niitä ollaankin jo osattu odottaa. Huomenna tulee Pipsalle ikää 9kk, ei voi kun taas kerran todeta, että nopeasti on aika mennyt! Nyt täytyykin sitten vahtia Pipsan jokaista ulkoiluhetkeä silmäkovana, sillä naapurissa asuu leikkaamaton seropi uros joka varmasti tulee aidastaan läpi tytön hajun perässä.. :/ Innolla odotan .......

Lopuksi vielä kuva viime viikonlopulta. Makkaranpaisto se on yksi päivän kohokohdista ;)

torstai 2. joulukuuta 2010

Lämpöä


Mäyris on löytänyt lempimakuupaikkansa. Sohvan takana on patteri, joka saa useimmat sohvallaistujat hikoilemaan hullunlailla, mutta mäyräkoira on lumoutunut sen lämmöstä. Selkänojan ja tyynyjen välissä on mitä mukavin makoilupaikka. Vierassohvamme on muuttunut pakkasten aikaansaannoksesta mäyräkoiran buduaariksi.

Eilen oli Pipsalla tylsä päivä. Emäntä askarteli joulukortteja, eikä kiinnittänyt tarpeeksi huomiota pikku-Pipsaan. Koira kävi vähän väliä pyytämässä syliin ja seisoi väliajoilla takaovella, jonottaen ulos. Pakkasen laskettua ulkoilu on vielä entistäkin mukavampaa.

Emännällä olisi vielä kasa koulutehtäviä tekemättä ennenkuin voi alkaa nauttimaan todenteolla joululomasta.. Täytyy ottaa tavoitteeksi, että ensiviikon aikana olisi suurinosa tehtävistä tehtynä. Eilen selvisi, että keväällä tarjoutuu mahdollisuus venäjän alkeiden opiskeluun meidän koulullamme! Mahtava uutinen! Olen jo pitkään haaveillut venäjän opiskelusta ja yrittänyt etsiä kansalaisopistostakin sopivia kursseja itselleni, mutta yleensä ne järjestetään niin hulluun aikaan että osallistuminen on ollut mahdotonta. Nyt peukut pystyyn että osallistujia olisi tarpeeksi, jotta kurssin järjestäminen onnistuu.


Lopuksi vielä kuva samaisesta sohvasta, tästä näkyy, että takana todella on patteri. Sohvalta avautuu myös kohtuulliset tähystyspaikat ulos.