perjantai 25. maaliskuuta 2011

Latautunut tunnelma

Viimeviikon sunnuntaina kävimme Pipsan kanssa harjoittelemassa ladon alla kulkemista. Kohteena oli lato, jonka "alakerta" tyhjennettiin reilu kuukausi sitten. Pienen alku empimisen jälkeen Pipsa sujahti ladon alle ja kolusi ensin helpomman päädyn läpi kotaisin. Välillä koira kävi ylhäällä nuuhkimassa, mutta kehoituksesta palasi lattian alle. Kovasti oli mielenkiintoisia hajuja jäljellä, vaikka jälkiä asutuksesta ei enää ollutkaan. Oli jälleen kerran hieno seurata koiran toimia, varsinkin sillä hetkellä kun se ymmärtää mistä on kyse. Silmissä syttyy tietty palo ja liikkeet muuttuvat sähäköiksi, samalla mäyräkoiran päättäväisyys vahvistuu entisestään. Kun helpompi pääty oli tutkittu, avasimme vielä muutan laudan ahtaammasta päästä ja tarjosimme mahdollisuuden päästä alle. Koira pyöri kuin väkkärä ahtaan allemenoaukon ympärillä ja yritti sovittaa itseään lautojen alle, mutta se ei meinannut millään onnistua. Autoin koiraa hieman kauhomalla heinäsilppua sivuun. Pöyhiessäni heinää lattian alta pöllähti voimakas supin haju, joka sai koiran villiintymään. Pipsa hyppäsi lautojen väliin, kaivoi maata vimmatusti ja samalla survoutui lautojen alle aivan kyljellään. Niin koira kävi tutkimassa ahtaankin päädyn ja tuli samasta ahtaasta aukosta ylös, josta oli aiemmin änkenyt alle. Olin todella tyytyväinen Pipsan toimintaan! :) Koira suorastaan puhkui intoa!

Kuluneen viikon ajan koira onkin ollut normaalia vilkkaampi ja vahtii jokaista liikettäni. Jos satun ottamaan askeleenkin kohti ulko-ovea, on koira kärppänä vieressäni. Lenkeillä kuljetaan vain nenä tiiviisti maassa ja kun päästään kotiin, tuntuu siltä että lenkin aikana koiran virtamäärä on tuplaantunut! Viikon ajan meillä on siis asunut varsinainen sähköjänis. Olen alkanut hieman huolestua jo Miskan puolesta. Painiotteet ovat olleet todella rajuja. Koira hellittää kyllä otteensa käskystä, mutta tässä alkavat emännän hermotkin muistuttaa jo viulun kieliä..

Ilmeisesti latokäynti vaikutti koiraan sytyttämällä taas vietit entistä ehommiksi. Tämä viikonloppu pyhitetäänkin täysin Pipsalle. Olisi mahtavaa, jos sille löytyisi jostain helppo supi, että päästäisiin nyt pienen herättelyn jälkeen pikku hiljaa aloittamaan tosi toimet :)

lauantai 19. maaliskuuta 2011

Mitä ihmettä!?

Minne se kevät meni? :(



Tänään satoi 10cm lunta ja kaikki ihanasti sulaneet kävelytiet ovat taas lumen peitossa. Loskaa odotellessa.

sunnuntai 6. maaliskuuta 2011

Lähtölaskenta alkaa, kaikki mukaan arvontaan!

Pipsa täyttää pian vuoden ja sen kunniaksi järjestämme pienimuotoisen arvonnan.



Muutamia kertoja itsekin syntymäpäiviä juhlineena olen todennut, että onnittelukortit, joihin on kuvattu eläimiä, ovat niitä kaikkein ihanimpia. Niinpä haastammekin nyt teidät lukijat tekemään oman onnittelukortin, kuvaamalla rakkaan lemmikin/lemmikit onnitteluposeerauksessaan. Kuvassa saa käyttää mielinmäärin rekvisiittaa, tai tietenkin olla käyttämättä mitään. Kuvan ei tarvitse olla mitenkään kuvankäsittelyohjelmilla muokattu, eikä kortiksi askarreltu, mutta en tietenkään kiellä niitäkään vaihtoehtoja, mikäli joku haluaa jalostaa kuvan sinne asti. Kaikki otokset kuitenkin arvostellaan itse kuvan perusteella :) Pääasia on, että kaikki lähtevät innolla mukaan!

Toimi siis näin:
  1. Ota kuva lemmikistäsi/lemmikeistäsi onnitteluposeerauksessa.
  2. Muokkaa kuva mieleiseksesi.
  3. Tee kotisivuillesi/blogiisi postaus, jossa julkistat kilpailukuvan, tai vaihtoehtoisesti lähetät kuvan minulle sähköpostitse.
  4. Kommentoit tämän tekstin kommenttiosioon, kun lähdet mukaan kilpailuun. (Kommentointi ei tietenkään ole sitova ilmoittautuminen :) määräaikaan mennessä ilmestyneet kuvat ratkaisevat! HUOM! Jos et löydä blogiasi sivuillamme näkyvässä blogiluettelossa, tämän tekstin alle kommentointi on välttämätöntä, jotta kaikki kuvat pääsevät mukaan arvontaan. )
  5. Lisäksi luovutat minulle oikeuden julkaista kuvan blogissani kun voittajat on valittu/arvottu.
Kilpailuaikaa on noin kuukausi, eli osallistumisaika päättyy 4.4.2011. Voittaja julkistetaan Pipsan syntymäpäivän tienoilla, mitä todennäköisimmin 5.4.2011, eli virallisena synttäripäivänä, mutta pidetään siinä pieni varaus, mikäli osanottajia ilmaantuu reippaasti oletettua enemmän.

Voittajakuvan valitsee tasapuolinen tuomaristo, joka pitää sisällään niin kissa- kuin koiraihmisiäkin ja useiden eri eläinten ja -rotujen "kannattajia", näin pyritään minimoimaan kaikki mahdollinen rasismi :) Voittajan lisäksi arvotaan 2 kunniapalkintoa, rehellisellä arvonnalla. Palkintoina on opiskelijabudjettiin sopivat pienet muistamiset, jotka postitetaan voittajille kisan päätyttyä.

Kaikki siis innolla mukaan toteuttamaan itseään! Jäämme innolla odottamaan kisan tuotoksia :)

torstai 3. maaliskuuta 2011

Tilaisuus tekee ...

VARKAAN!


Jälleen kerran. Mäyris huomasi tilaisuutensa tulleen kun nuhainen pahaa-aavistamaton emäntä laittoi ruokaa keittiössä. Ihmettelinkin kyllä kun Pipsa ei tuttuun tapaan päivystänyt jaloissa kun laitoin ruokaa, mutta enpä osannut arvata että koira käytti tilaisuuden hyväkseen ja silppusi nenäliinojen virkaa toimittaneen vessapaperirullan, joka oli unohtunut sohvan käsinojalle. Taitaapa nuo vessapaperirullat olla meidän neidin pahe :) Tästä taas opimme.......

keskiviikko 2. maaliskuuta 2011

Paljon on taas tapahtunut :)

No niin, kun pakkaset lauhtuivat niin emäntä tuli kipeäksi.. Pitkiä lenkkejä saadaan siis odottaa vielä jokunen hetki. Eniten harmittaa vaan se, että nyt kun hiihtolomalla olisi ollut aikaa touhuta koiran kanssa erityisesti ulkoilla paljon, niin nyt sitten pötkötellään vällyjen välissä. Elämä on epäreilua. Emäntä on nähtävästi alkanut liian tunnolliseksi opiskelijaksi kun sairastelut säästetään lomille :P

Emäntä vietti pari päivää viime viikolla Helsingissä MTK:n seminaareissa ja viikonloppu metsästettiinkin niin rusakoita kun pienpetojakin. Ken tietää sainko pöpön pääkaupunkiseudulta, vaiko kylmettämällä itseni metsällä.

Helsingin reissun aikana eläimet olivat pistäneet kotona hyrskyn myrskyn. Isäntä heitti minut linja-autolle aamulla ja jätti reissun ajaksi aamupala leivän ja kahvin pöydälle. Koira oli huomannut tilaisuutensa tulleen ja käynyt pöydällä .. kaatanut kahvit, tiputellut muumimukit ja keksipaketin lattialle ja syönyt leivältä kinkun ja juuston! Kurkut olivat edelleen leivällä ja leipä pöydällä. Kyllä isännällä oli ihmettelemistä kun saapui kotiin.

Pipsa oli myös tehnyt lakon, eikä ollut suostunut ulkoilemaan, ellei isäntä kantanut koiraa ulos pissalle. Illalla koira oli muistuttanut olemassaolostaan vääntämällä tortut sisälle. Eikä tässä vielä kaikki ... kissa oli sitten päättänyt toteuttaa jo pitkään ennustetun aikeensa akvaariossa uimisesta! Isäntä oli värkkäillyt juuri uutta kehystä akvaarion päällä olevalle suojaverkolle ja akva oli tietysti ollut ilman kantta ... lopun voitte sitten arvatakin. Voin kertoa, että koiralla oli hauskaa kun sai jahdata *ittuuntunutta märkää kissaa ympäri taloa. Onneksi en ollut kotona!! Voi sitä siivoamisen määrää!

Miska rakkaan harrastuksensa parissa, makoilemassa akvaariolampun päällä.
Reissun jälkeen oli kyllä ihana palata kotiin ja vastassa oli tietenkin rakkautta pursuava mäyräkoira. Pipsa suoritti perusteellisen naamapesun emännälle, joka oli voimaton vastustamaan koiran rakkaudenosoitusta :)

Viikonloppuna meillä oli metsästysseuran vuosikokous ja jahtiin ei siis ehditty kun puoleksi päivää. Sunnuntaina päästiin taas pienpetojahtiin Pipsan kasvattajien kanssa. Käytiin putsaamassa yhden ladon alunen ja saalis oli mahtava :) Metsästykseen liittyen perustin itselleni toisen blogin, jossa halukkaat voivat käydä lueskelemassa eräjuttuja, lisää sunnuntain jahdista voi käydä lukemassa siis täältä.

Tässä saalis ja itse sankari, Ilometsän Arvi.
Lopuksi vielä voisin kertoa, että nyt Pipsa on sitten virallisesti ilmoitettu Lahden KV näyttelyyn huhtikuulle.