perjantai 1. lokakuuta 2010

Vierailulla Tilkenissä

Vierailimme Pipsan kanssa eilen Nastolassa Pipsan kasvattajalla. Tytölle tehtiin nyt hammastarkastus, jossa todettiin että nuo paljon puhutut kulmahampaat mahtuvat toistaiseksi ihan hyvin kasvamaan, vaikka maitohampaat ovatkin vielä paikallaan. Seurataan siis tilannetta vielä hetki. Samalla reissulla tuli todettua, ettei Pipsa mikään jättiläinen ole, vaikka niinkin olen kuullut väitettävän :) Itseasiassa käytiin Pipsan kanssa vaa´allakin ja viisari värähti 7,5kg verran.

Pipsalla oli hauska reissu, jossa vihdoinkin päästiin leikkimään samankokoisten kavereiden kanssa! Harmi vaan, kun pojat eivät loppujen lopuksi sitten innostuneetkaan Pipsan leikeistä, vaikka toinen yritti anella mukaan leikkimään. Kyllä Pipsa esittikin oikein viehkeää mäyräkoiran tanssia, mutta poikien kiinnostus vähän lopahti, kun kyseessä olikin pentu, eikä uusi tyttöystävä :D Hienosti Kelmi kuitenkin jaksoi Pipsan reuhtomista, herra on varsinainen viilipytty!Välillä Kelmi kävi ovella kokeilemassa, että joko pääsisi sisään kakaraa karkuun :) Tässä pieni näyte illan pääteemasta.



Pipsa harjoitteli taas hieman myös pöydällä poseeraamista, itse en vielä olekaan tajunnut nostaa koiraa pöydälle seisontaharjoituksiin, se näyttäisi toimivan vähän paremmin kuin huomion kiinnittäminen lattiatasolla. Tosin, täytyy kyllä olla valppaana, ettei koira loikkaa omin päin lattialle jos pöytä sattuukin olemaan korkea.. :) Meillä on ensikuussa suunnitelmissa Tuuloksen koirakerhon mätsärit, joihin mennään vähän katselemaan näyttelyvilinää, josko sitten löytyisi lähiseudulta jotkin pentunäyttelyt mihin päästäisiin esiintymäänkin. Saa nyt nähdä miten jaksetaan harjoitellakin ja miten ne ensimmäiset juoksutkin sitten ilmaantuvat. Kasvattajan mukaan niitä saa alkaa odottaa noin 7kk tienoilla..

Ensiviikolla päästäisiin myös tutustumaan keinoluoliin. Me Pipsan kanssa yritetään puhua vielä isäntää ympäri, että saataisiin kuski pitkälle matkalle. Jos isäntä ei suostu lähtemään, niin ehkä me tytöt lähdetään sitten reissuun kaksin, tai sitten houkutellaan joku muu kaveri mukaan :)

Mitenkäs teillä muilla? Miten olette aloittaneet näyttelyihin harjoittelemisen?

Lopuksi vielä kuva piiiiiiiiiiiiiitkä nokkaisesta mäykystä <3

4 kommenttia:

  1. Tomerasti Pipsa yrittää kaveria leikkiin, ihana :))

    Me ollaan käyty näyttelytottumuskurssilla sa voitettu pöytäpelko :)) Kunhan vaan virrat saa pois niin neiti käpyttelee ihan mallikkaasti :))

    Onnea näyttelyhommiin :))

    VastaaPoista
  2. En ole kuullutkaan näyttelytottumuskursseista.. Asutaan täällä niin käpylässä, ettei lähiseudulla järjestetä juurikaan edes perus pentukursseja. :/ No, täytyy itse opetella jotain perusjuttuja, ja kaipa se siitä kokemuksen kautta sitten lähtee liikkeelle :)

    VastaaPoista
  3. Pöydällä seiomista kannattaa vaikka jonkin herkun kanssa opetella. Raisan kanssa onnistuu, mutta Elmerillä ei, koska ei alakuun niin opetettu. Ravaamista kannaattaa myös harjoitella lyhyellä hihnalla ja siihen panostaa. Elmerin kanssa mennään turbovauhdilla ja käet kipeenä. Kaikkia narttuja, kun pitäs päästä tervehtimään :) Mutta kyl se näkyy, kun on harjoitellu ja Elmerin kanssa ei tarpeeksi nuorena aloiteltu etes kotona harjoittelemaan :/ Ollaanpaha opittu tästäki sentään jotain!

    VastaaPoista
  4. Kiitti vinkeistä! On kyllä ollut ihan omaa laiskuutta ja ehkä osittain asennevammaakin, kun ei vielä olla paljoa ravaamista tai pöydällä seisoskelua kokeiltu.. Mutta täytyy parantaa tavat, että saataisiin edes jotain tulosta näyttelyistä :)

    VastaaPoista