sunnuntai 6. kesäkuuta 2010

Ensimmäinen tihutyö

Ensimmäinen tihutyö voidaan kirjata ylös eiliseltä. Itse lähdin kauppaan ja Pipsa jäi isännän kanssa kotiin. Isännän käydessä vessassa, pikku terminaattori pisti säpäleiksi läppärin laturinjohdon. Onneksi johdon kimppuun käytiin vasta muuntajan jälkeisellä osalla, joten suurta sähköiskun vaaraa ei ollut. Täytyy olla huolellisempi johtojen kanssa.. Lähes kaikki ”saatavilla olevista” johdoista on kyllä teipattu lattiaan kiinni, mutta tietenkin joku johto on uhrattava :D

Tänään on ollut oikein nirsoilupäivä ruuan suhteen. Jokaisella tarjotulla aterialla kiposta närpitään muutama suullinen, mutta loppu jää koskemattomaksi. Täytyy varmaan vähän pidentää ruokailujen väliaikoja.. Tähän mennessä olen antanut aamupalan 7-8 aikaan, toisen ruuan 11-12 aikaan, kolmannen 16-17 ja viimeisen sitten 8-9 aikaan. Mitään mainittavia makupaloja ei päivällä anneta, possun korvaa leikin yhteydessä vähän näljätään, mutta ei siitäkään vielä juurikaan mitään makua suurempaa suuhun irtoa. Ruualla on tarjottu vaihtelevasti nappula-vesi, nappula-kermaviili, nappula-piimä seoksia, sekä toisinaan pelkkää raakaa hirvijauhelihaa. Joskus annan nappulat ihan kuivanakin, koska ne tuntuvat maistuvan siten ehkä parhaiten. Mutta kaipa se ruokahalukin siitä paranee :) Päivän aikana kuitenkin liikutaan melko paljon. Leikitään sisällä ja vielä enemmän ulkosalla, jahdataan palloa ja retuutetaan pehmopossua, toisinaan vaan juostaan ihan hurjaa vauhtia. Että kyllä sitä ruokaa ainakin kulutetaan hyvin! :)

Alkuviikosta lähdetään hommaamaan täytettä ea-tarvikkeisiin. Haavan puhdistusainetta, punkkipihdit ja parafiiliöljy olisi ostoslistalla. Ja jospa sitten vaikka tutustuttaisiin kynsien leikkuuseen ihan näin kotioloissakin :) Nätisti pentu antaa tutkia tassut, korvat ja hampaat, selvästikin kasvattajan luona on tutkimuksiin totuteltu.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti