keskiviikko 8. kesäkuuta 2011

Pitkästä aikaa!

Viimeisestä kirjoituksesta onkin kulunut aikaa jo reipas kuukausi, hurjaa. On aika rientänyt vaan niin älytöntä kyytiä kesän kynnyksellä. Emäntä aloitti työharjoittelun ja siinä samassa sai innostuksen aloittaa myös pyöräilyn. Mäyräkoirakin on saanut osansa lenkkeilyinnostuksesta ja hihnassa vetämättömyyttä on opeteltu pitkien lenkkien aikana melkoisesti. Nyt voin jo todeta, että ihan kivasti ollaan edistyttykin! :)

Pipsan metsästysvietti on syttynyt kesän myötä valtaisaksi. Enää ei tosiaan päästä lenkeillä supin pesäpaikan ohi ilman meteliä. Harmillista, kun yksi parhaista lenkkimatkoista kulkee juuri sen pesän ohitse, harmittaa kun koiraa ei voi päästää tutkimaan lähemmin. Syksyllä sitten ... hurjaa ... odotan syksyä jo intopiukeena, vaikka ei vielä olla edes kesää päästy kunnolla alkamaan :D

Pipsalla on alkuviikko mennyt  vähän ikävissä merkeissä.. Koiraa vaivaa ikävä ripuli ja tietenkin juuri helleviikon kunniaksi. Pipsa on muutenkin niin huono juomaan ja nyt sitten menettää nesteitä normaalia enemmän. Paastottu on nyt alkuunsa ja riisin keitinlientä olen nakille syöttänyt. Tänään olisi tarkoitus sitten keittää kanaa ja riisiä. Saa nähdä miten tekee kauppansa.. Kävin apteekista ostamassa ripulilääkettäkin, toivotaan että tämä nyt parin päivän sisällä helpottaa. Pipsa on kyllä oma itsensä käytökseltään.. Vähän tietysti väsymystä ilmassa, kun ei kunnolla ole saanut syödä. En yhtään tiedä mistä moinen ripuli on voinut saada alkunsa.. Ehkä se on vain joku vatsatauti? Olen kyllä miettinyt, että voisiko kyse olla loisista, mutta ulosteissa ei kyllä näy viitteitä  niistä. Täytyy kyllä madottaa koira heti kun tuo vatsa rauhoittuu.. Madotus oli muutenkin tarkoitus suorittaa tällä viikolla, mutta en sitten ehtinyt.


7 kommenttia:

  1. Mukava kuulla Pipsan kuulumisia, mutta kipeä maha on kurja. Arttukin on toisinaan kovin huono juomaan ja ripulin aikana tuuttaan muoviruiskulla Nutrisal-jauheella terästettyä vettä suoraan suuhun. Hätä keinot keksii...
    Hauskaa että Pipsalla on uusia harrastuksia, pyöräily taitaa olla koiran kanssa kivaa. Voisitko joskus laittaa vinkkiä, miten sen saa aloitettua järkevästi, ettei koira pelkää rinnalla ajavaa pyörää eikä säntää sen alle.

    VastaaPoista
  2. ompa nyt kumma kun tuntuu monella mäykyllä olevan ripulia. siskonikin mäykyllä oli(veristä ripulia), päivystykseen asti jouduttiin menemään.onneks kyseessä kuitenkin vain joku tulehdus. pelättiin jo rotanmyrkkyä.nestetystähän tuo sit sai myös ihon alle. tuntuu ettei funtik juo oikein vieläkään, ollaan sitä jouduttu ruutalla juottaan ja lisätty ruokaan nestettä.. toivottavasti Pipsan masu paranee pian..

    VastaaPoista
  3. Meilläpäin on ainakin ollut liikkeellä jotain mahapöpöä, joka on vetänyt monta koiraa niin voimattomaksi, että ovat joutuneet tiputukseen. Toivottavasti selviätte helpommalla ja Pipsa toipuu ja reipastuu! :)

    Teitä odottaa haaste meidän blogissa. ;)

    VastaaPoista
  4. Toivottavasti ripaskat ovat jo ohitse. Tälläinen pienikokoinen koira kuivuu nopeaan. Kuinka ihmeessä tappijalka jaksaa juosta pyörän rinnalla? Minä aikoinani lenkitin meidän saksan paimenkoiraa polkupyörällä mutta se onkin vähän eri kokoa:) Terveisin M-L ja Ossi

    VastaaPoista
  5. Mai: Minäkin olen vettä ruiskulla suuhun tuutannut, mutta tuskin koiran siltikään juo tarpeeksi. Merkkejä uhkaavasta nestehukasta ei kuitenkaan ole havaittavissa, joten kokeillaan selvitä näin.

    Niin ja tuosta kirjoituksestani taitaa saada väärän kuvan, toistaiseksi olen pyöräillyt ihan ilman nelivedon apua :) En uskaltaisi vielä edes harkita pyöräilyä tuon sinkoilijan kanssa, joten vinkkejä otetaan vastaan jos niitä jostain vain löytyy :)

    Veera: Ihan helpottava kuulla, että ripulia on liikkeellä muutenkin. Pipsakin päästi ekana päivänä pari veristä ripulia, mutta sen jälkeen on helpottanut. Rotanmyrkkyä itsekin pelkäsin, mutta nyt viitteitä siihen ei enää olekaan onneksi. Meidänkin täytyy kyllä lisätä nestettä kaikkeen Pipsan ruokaan ainakin tästä eteenpäin.

    Mauri: Kuten jo Veeralle kirjoitin, on kyllä helpottavaa kuulla, että jotain vatsapöpöä on liikkeellä. Nyt Pipsa on jo reipastunut huomattavasti, mutta edelleen oloa tarkkaillaan.

    Jaahas, täytyypä käydä kurkkaamassa millainen haaste on edessä :)

    Marja-Leena: Ei vielä ole ohitse, mutta jos pian ei helpota niin pakko soitella ELLille jatkotoimenpiteistä. Ja niin, kirjoituksesta saa vähän väärän kuvan meidän harrastuksista, en siis mäyriäisen kanssa pyöräile. Se olisi liian riskaapelia meidän molempien terveyden kannalta :D Ehkä sitten joskus (kun Pipsa rauhoittuu, ilman pn viileät ja pitkää pinnaa on keräytynyt emännälle :) )

    VastaaPoista
  6. Hihii, tultiin 'vastavierailulle' :) Ihana blogi ja ihana Pipsa! Pääsette ehdottomasti luettavien listalle! :) Aurinkoista (mutta ei liian..) kesää!

    VastaaPoista
  7. Voi Pipsaa...maha kuralla siis sielläkin :( Meillähän tuo ongelma on krooninen, mutta kun kävin apteekissa, niin farmaseutti sanoi, että nyt on liikkeellä ympäri Suomea jokin vatsapöpö koirilla :/ Toivottavasti mäyrisneito tokenee pian!

    Kovasti rapsutuksia <3

    VastaaPoista