Sunnuntai-illan tunnelmia

Sunnuntai kului aamun ja päivän osalta kiireisissä merkeissä, koira odotteli illansuussa kotona vailla iltalenkkiä. Seitsemän aikaan oli vielä suhteellisen valoisaa, joten  ajattelin lähteä juoksuttamaan koiraa metsään. Enempää tuumimatta lastasin koiran autoon ja lähdettiin metsään. Olin ajatellut korkeintaan puolen tunnin lenkkiä, sillä pimeys iskee hetkessä kellon lähestyessä kahdeksaa.

Oltiin kävelty Pipsan kanssa kymmenisen minuuttia, josta koira oli ollut siis irti 5 minuuttia. Tämän syksyn aikana koiran hakutekniikka on selvästi kehittynyt, kehitys on ollut havaittavissa vaikka ei paljoa olla ehdittykään käymään metsällä. Olen todennut ennenkin, että Pipsa luottaa nenäänsä enemmän kun työskentelee hämärässä (sehän nyt on tiestysti sanomattakin selvää) ja niinpä kävi nytkin. Hetken haeskelun jälkeen koira paineli päättäväisesti metsän uumeniin ja alkoi viipyä siellä. Eipä aikaakaan kun ensimmäinen kiljahdus kuului ja minä kuvittelin, että ehkä koira vinkaisi vaikkapa ojaa ylittäessään. Kiljunta kuitenkin jatkui välittömästi ja lähti liikkumaan. Pakko se oli sitten vain uskoa, että Pipsa taitaa ihan oikeasti ajaa jotakin! Ja äänen kanssa!

Ajoa jatkui kokonaista 20 minuuttia ja Pipsa ylitti ajossaan myös metsätie ja samalla aiemmin tehdyt "omat jälkemme". Ajoääni oli melko kimeän oloinen, mutta haukku hyvin taajaa, muuten en osaa arvostella, sillä en osaa kuin arvata mitä koira mahtoi ajaa. Alue, jossa koira alkoi haukkua, on metsäjänisten oleskelualuetta, joten paras veikkaukseni on, että koira ajoi joko jänistä tai rusakkoa.


Tähän on hieno päättää sunnuntai! Tähän asti äänettömän ajurin kielenkannat heltisivät :) Vau.

Kuvan jänis ei tiettävästi liity tähän tapaukseen ;) (kuva täältä)