sunnuntai 6. maaliskuuta 2011

Lähtölaskenta alkaa, kaikki mukaan arvontaan!

Pipsa täyttää pian vuoden ja sen kunniaksi järjestämme pienimuotoisen arvonnan.



Muutamia kertoja itsekin syntymäpäiviä juhlineena olen todennut, että onnittelukortit, joihin on kuvattu eläimiä, ovat niitä kaikkein ihanimpia. Niinpä haastammekin nyt teidät lukijat tekemään oman onnittelukortin, kuvaamalla rakkaan lemmikin/lemmikit onnitteluposeerauksessaan. Kuvassa saa käyttää mielinmäärin rekvisiittaa, tai tietenkin olla käyttämättä mitään. Kuvan ei tarvitse olla mitenkään kuvankäsittelyohjelmilla muokattu, eikä kortiksi askarreltu, mutta en tietenkään kiellä niitäkään vaihtoehtoja, mikäli joku haluaa jalostaa kuvan sinne asti. Kaikki otokset kuitenkin arvostellaan itse kuvan perusteella :) Pääasia on, että kaikki lähtevät innolla mukaan!

Toimi siis näin:
  1. Ota kuva lemmikistäsi/lemmikeistäsi onnitteluposeerauksessa.
  2. Muokkaa kuva mieleiseksesi.
  3. Tee kotisivuillesi/blogiisi postaus, jossa julkistat kilpailukuvan, tai vaihtoehtoisesti lähetät kuvan minulle sähköpostitse.
  4. Kommentoit tämän tekstin kommenttiosioon, kun lähdet mukaan kilpailuun. (Kommentointi ei tietenkään ole sitova ilmoittautuminen :) määräaikaan mennessä ilmestyneet kuvat ratkaisevat! HUOM! Jos et löydä blogiasi sivuillamme näkyvässä blogiluettelossa, tämän tekstin alle kommentointi on välttämätöntä, jotta kaikki kuvat pääsevät mukaan arvontaan. )
  5. Lisäksi luovutat minulle oikeuden julkaista kuvan blogissani kun voittajat on valittu/arvottu.
Kilpailuaikaa on noin kuukausi, eli osallistumisaika päättyy 4.4.2011. Voittaja julkistetaan Pipsan syntymäpäivän tienoilla, mitä todennäköisimmin 5.4.2011, eli virallisena synttäripäivänä, mutta pidetään siinä pieni varaus, mikäli osanottajia ilmaantuu reippaasti oletettua enemmän.

Voittajakuvan valitsee tasapuolinen tuomaristo, joka pitää sisällään niin kissa- kuin koiraihmisiäkin ja useiden eri eläinten ja -rotujen "kannattajia", näin pyritään minimoimaan kaikki mahdollinen rasismi :) Voittajan lisäksi arvotaan 2 kunniapalkintoa, rehellisellä arvonnalla. Palkintoina on opiskelijabudjettiin sopivat pienet muistamiset, jotka postitetaan voittajille kisan päätyttyä.

Kaikki siis innolla mukaan toteuttamaan itseään! Jäämme innolla odottamaan kisan tuotoksia :)

14 kommenttia:

  1. Me ollaan mukana :) Onnittelukorttimme ilmestyy blogiimme (josta sen saa tallentaa) tuota pikaa :)

    Taikurillakin synttärit huhtikuun alkupäivinä;-)

    VastaaPoista
  2. Jos tuo valokuva ei ole ehdoton edellytys, osallistumme tällä kortilla:
    http://myymimaikku.blogspot.com/2010/05/onnittelukortti.html

    Mutta mikäli säännöt estävät osallistumisen, ei haittaa! Ainakin onnittelemme Pipsaa sydämellisesti tuolla kortilla (joka meni muuten äidilleni viime toukokuussa :)

    Nyt ei meidän sesonkimme jätä aikaa uusien luomusten tekemiseen, vaikka tosi hauska olisi ollut tämä kilpailusi, mielenkiinnolla odotan muiden taideteoksia ;)

    Pipsalle tuhat pusua Artulta ja onnitteluhalaukset!!!

    VastaaPoista
  3. Mai: Kyllä tuolla tuotoksella pääsee ilman muuta mukaan :) Aivan ihana kortti! Pipsa kiittää tuhannesti!

    VastaaPoista
  4. Pääseekö onnittelurunolla mukaan kilpailuun?

    http://mayrakoiraolli.blogspot.com/2011/03/sunnuntaina-merkkipaivaansa-viettaa.html

    VastaaPoista
  5. Ilmanmuuta! Kiitos osallistumisesta! :9

    VastaaPoista
  6. No nyt on meinaan korttia tehtynä! :)
    http://bono.juhala.org/?p=270

    Aurinkoista kevättä! :)

    VastaaPoista
  7. Täältä löydät meidän onnittelukorttimme :)

    http://maastomakkaramilo.blogspot.com/2011/04/pipsalle-hurrrjan-paljon-onnea.html

    Terv Veera + Milo-mäykky ja Tyyne-tanskis

    VastaaPoista
  8. Veera: Kiitos osallistumisesta! Veikeä kortti :D

    VastaaPoista
  9. Miehekkäät onnittelut Artulta! Sain sittenkin valokuvasta värkättyä kortin, kisan ohjeiden mukaan :)

    http://myymimaikku.blogspot.com/2011/04/onnittelupostaus.html

    VastaaPoista
  10. Me ollaan tapamme mukaan vähän hitaita :D Mutta olemme halunneet alusta asti osallistua kilpailuun ja viimein sain julkaistua meidän "työmme" joka löytyy siis täälltä: http://pullevainen.blogspot.com/2011/04/synttarionnittelut-pipsalle.html

    Tosi hauska idea tämä kilpailu :)

    VastaaPoista
  11. Jee, mahtavaa Mai ja Sunan! Kiitos osallistumisesta :)

    VastaaPoista
  12. Ou nou, me ei valitettavasti keritä mukaan millään uudella tuotoksella. Agitreenit kutsuvat ja huomennakin on tiukka päivä edessä. Mutta jos vaan voidaan niin osallistutaan tällä: http://blogi.sheriffit.com/2011/01/synttarisankari-jone.html

    VastaaPoista
  13. Ronja osallistuu myös, kun tällainen bongattiin :)

    http://roponaattori.blogspot.com/2011/04/osallistuminen-synttarikortti-kisaan.html

    VastaaPoista
  14. Sheriffit: Tervetuloa mukaan, tuo kortti käy oikein hyvin! :)

    mondica: Kiva kun lähditte mukaan! Mukava tutustua teihin! :)

    VastaaPoista